ENGLANNIN REISSU 13-18. LOKAKUUTA 2006:

Perjantai 13 päivä aamulla saavuttiin Stanstedin lentoasemalle, jossa odotti vuokra-automme, ja valitsimme käsivaihteisen Vauxhall menopelin, jolla lähdettiin rohkeasti vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Matkan tekoon keskityttiin niin että havahduimme vasta Lontooseen johtavalla tiellä, ettei tämä M25 ole Colchesteriin johtava väylä, joten lähdimme kohti itää pikkuliittymästä, joka johti tielle 1060 ja matka kiemurteli viihtyisää metsäistä kylätietä pitkin Hatfield Heathin, White Roadingin ja Boyton Cossin kautta Chelmsfordiin.
Tämän jälkeen ajoimme moottoritie A12 pitkin Colchesteriin, josta löysimme hotellille yhden kyselyn jälkeen.

Pysäköimme automme Red Lion hotellin eteen High streetille, kun iäkkäämpi herrasmies tuli sanomaan, että pysäköitte varmalle sakkopaikalle. Herrasmies kehoitti meitä ajamaan kadun varrella olevaan paikoitustaloon. Matkalla paikoitustalolle erehdyimme ensin bussien korjausvarikolle, ja pyöräytin kylmän tyynesti Vauxhall varikolla öljymontun vieressä ympäri ja takaisin pääkadulle. Osborne streetin paikoitustalo löytyikin lopulta, jonne parkkeerattiin menopeli. Kävelimme takaisin hotellille, missä kerrottiin että huoneen luovutus on klo 14.00. Meille jäi runsaasti aikaa, joten menimme läheiseen kuppilaan syömään talon keiton.
Tämän jälkeen köpöttelimme turisti infoon ja sieltä JJB sportiin, mistä allekirjoittanut osti Leicesterin 2. asun 10 punnalla. Leicesterin asussa sitten kuvauttamaan itseäni Colchesterin linnan edustalla olevalla kaatuneiden sotilaiden muistomerkillä.


Siinä sitä poseerataan uudessa pelipaidassa, kettumainen virne kasvoilla.


Kävimme vielä vilkaisemassa linnan puistoa ennen hotellille menoa. Saimme jätettyä tavarat sokkeloisen hotellin pieneen huoneeseen, jonne oli jälkeenpäin ahdettu kylppäri. Itse hotelli Red Lion on rakennettu vuonna 1465 ja se on eräs alueensa vanhimmista hotelleista. Iloiseksi yllätykseksi kuulimme, että Hotellin vieraat saavat pysäköidä autonsa ilmaiseksi Osborne streetin paikoitustaloon! Sitä se vaisto teettää?

Tämän jälkeen suuntasimme kohden Southendia, jonne löysimme vaivattomasti. Loppumatka oli hidasta, koska Southend tuntui sijaisevan ns. pussin perällä, eli sinne oli vain yksi meno- ja paluureitti. Kävimme paikallisen seuran kaupasta lunastamassa liput illan matsiin ja ostin pari pelipaitaa Southend Unitedin 100 vuotisen olemassaolon kunniaksi - seuran vähäinen fani olen jo ollut 80-luvulta alkaen. Jopa Päivikin oli ostaa itselleen paidan, koska yksi vaaleanpunainen paita oli niin söde, muttei lopulta raaskinut.

Olimme hyvissä ajoin Southendissä, joten apostolin kyydillä kaupunkiin tutustumaan. Ihmettelimme, että missä ne Southend kuuluisat biitsit oikein on, kun se on kuulemma lontoolaisten ”piitsimekka”. No aikamme taivallettuamme ylitimme rautatien ja saman tien kaupungin ilme muuttui kuin taikaiskusta. Talot, pihat ja puistot olivat suurempia ja komeampia,selvää luxus aluetta, ja rantakin löytyi, ja bulevaardeilla ja puistoissa kasvoi palmuja, viikuksia ym. etelän jalokasveja. Kyllähän täällä kelpaa lontoolaisten ja paikallisten lomiaan viettää Sää oli vieläkin kesäinen ja lämmin (päivällä yli 20astetta), vaikka ilta oli jo hämärtymässä. Patikoimme takaisin vähemmän viihtyisälle stadionalueelle ja kävimme ruokaostoksilla ja pujahdimme autoomme aterioimaan. Samaan aikaan pimeys iski päälle, ettei eteensä nähnyt ja kadut täyttyivät Southend-paitaisista kannattajista. Aterioituamme tepastelimme Roots Hallille ja huuhtelimme jalkapallostadionin toilettiissa edellisen ateriamme tuotokset ja sitten itse matsiin. Etukäteen tilaamamme paikat katsomossa eivät olleet mitenkään ihanteelliset. Yksi tukipilari kavensi pahasti näkymää etuoikealle ja lisäksi penkkien rivikorkeudet olivat vaataimattomat, joten Päivin näkyväisyys kentälle jäi valitettavan sektoroituneeksi. Joten Päivikin voi lukea tästä otteluraporttista mitä kentällä todella tapahatui:



Pe 13/10.2006 Southend - Coventry 2-3 (1-1) match rating: 3 Yleisöä : 9821
1-0 Eastwood 30 (rp), 1-1 Hughes 42, 1-2 Cameron 47 (rp), 2-2 Eastwood 73, 2-3 Adebola 80
1. McKenzie 2. Eastwood 3. Doyle (ottelun kolme parasta, erään katsojan valinta)

Southend: Flahavan, Francis, Barrett, Prior, Hammell, Gower, Maher, Guttridge, Hunt (Campbell-Ryce 86), Harrold (Hooper 80), Eastwood.
Coventry: Marshall, Hall, Page, Ward, McNamee, Hughes, Doyle, Cameron, Heath, Adebola, McKenzie.
Referee : Darren Drysdale

Pelissä oli todella hyvä tunnelma. Etenkin eräs edessämme katsomon alaosassa ollut 3-kymppinen nainen, otti kaiken ilon irti elämästä - siis matsista ja hyppi, pomppi, viuhtoi ja huusi kuin Southendin sataman hinaaja, jopa järjestysmiehetkin kävivät välillä rauhoittelemassa tätä tukevoittunutta fania, jolle liikunta teki varmaan hyvää (kelleppä ei, kelleppä ei). Päivikin huomasi
ettei ne pahimmat / parhaat fanit ole aina urospuolisia!
Coventryn kannattajiakin oli runsaasti viereisessä päätykatsomossa ja sieltä nälvittiin Southendin kannattajia, mutta kyllä kotijoukkueen fanit saivat ajoittain Sky Bluesin kannattajat hiljaiseksi, etenkin kun maalitykki Eastwood vei pilkulta kotijoukkueen johtoon, ja pelin ote oli lievästi kotijoukkueen hallinnassa aina avausjakson viimeisille minuuteille asti.
Avausosumaa edelsi Matt Heath virhe, kun hän työnsi pallon tavoittelussa Luke Guttridge irti pallosta ja Freddy Eastwood asetteli pallon 11 metriin. Eastwood laukoi pilkulta tyylilleen uskollisesti pallon kylmäverisesti keskeltä sisään, kun Marshall oli aavistanut vasempaan kulmaan.

Tässä tummassa kuvassa näkyy (jos näkyy), kun Freddy on pussittanut pallon verkkoon. Valitettavasti kentän valaistus oli niin heikko, että kuvien ottaminen amatöörilaitteilla oli hankalaa.

Tasoitusosuma tuli Bluesin kannalta ikävästi ensimmäisen jakson loppuun, kun maalinedus ruuhkasta pallo ajautui Stephen Hughes'ille 20 metriin ja hänen laukaus otti kimmokkeen Barrettista ja mv. Flahavan oli jo menossa toiseen suuntaan pallon painuessa keskeltä sisään.

Toisen puoliajan 47. minuutilla Coventry sai puolestaan pilkun, kun Simon Francis rikkoi McKenzietä, ja Colin Cameron sai vuorostaan mahdollisuuden viedä pilkulta vieraat johtoon.
Cameron sijoitti pallon varmasti ohi Darryl Flahavan yleisön vielä protestoidessa vahvasti maalia edeltänyttä tilannetta.

Southend haki nopeaa tasoitusta kannattajien tuella, mutta Coventry viiden pelaajalla linja-puolustius kesti, ja sitä oli kotijoukkueen vaikea murtaa.
Maher koetti onneaan kovalla volleylla, mutta Marshall torjui pallon takaisin kentälle. Coventry iski vastahyökkäyksillä ja taitava ja liikkuva McKenzie pakoitti Flahavanin upeaan reaktiotorjuntaan.

Lähellä tasoitusta oltiin kun, Spencer Prior antamasta kulmasta Matt Harrold puski komeasti kohti maalia mutta Coventryn puolustus siivosi pallon maaliviivalta.
Southendin painostus tuotti 73 minutilla tulosta, kun Maher'in pitkä syöttö tavoitti Eastwoodin, joka paineli Coventryn puolustuksen ohi ja huijasi Heathin ulos tilanteesta ja harhautti vielä Marshall'in tehdessään kauden 8 liigaosuman.

Roots Hall mykistyi 80. minuutilla, kun Dele Adebola iski ratkaisevan voitto-osuman maalinedus- ruuhkan jälkeen - Barret epäonnistui palloa pois siivoamisessa rankkarialueella, ja pallo ajautui Michael Doylen laukauksen jälkee Adebolalle, joka laukoi varmasti ohi Flahavanin.
Lopussa Southendin Mark Gower kärsi uskon puutteesta saatuaan pallon 9 metriin ja Coventryn maalivahti Andy Marshallin torjui ja avasi nopeasti paikan Leon McKenzielle, mutta kentän toisessa päässä Darryl Flahavan pysyi loppuunasti pystyssä ja torjui McKenzien kudin.

Ottelun päätyttyä oli kotijoukkueen kannattajien tunnelma varsin masentava ja tuntui, että Freddy Eastwoodin maalitkin menivät hukkaan kun, ne eivät riittäneet edes pisteeseen.
Southendin tilanne näyttää huolestuttavalta, joukkueen päästeetyä jo kolmannen kerran peräkkäin 3 maalia ja häviten nyt 2-3 Coventrylle ottelussa mikä olisi pitänyt voittaa, jotta Blues olisi säilyttänyt paremmat asemat putoamiskamppailussa.

Matsin jälkeen ajelimme pimeässä todella väsyneinä (huom aikaero) ja hiljaisina Colchesteriin.
Täytyy myöntää, että tuli torkuttua osa matkasta ratin takana. Perille löydettiin, mutta parkkitalo oli jo suljettu, joten auto jätettiin Osborne Steetille ja sitten iänikuiseen hotelliin ja palloa tyynyyn iltatoimien jälkeen.

Lauantai aamuna auto löytyi Osborne streetiltä (muut autot olivat jo kadonneet) ilman
sakkolappua, joten suuntasimme maagista Ipswichiä kohden kierrellen pientä paikallistietä
Manningtreen kautta.
Manningtreessa oli toripäivä, joten hetken ihmettelimme paikallista toria ja teimme hedelmä ja makeis ostoksia ja katselimme pääkatua.

Torin antimiin kuului tällainen "miljoonalaatikko bisnes" eli pikkukrääsää melkein ilmaiseksi a´la
saiturinpörssi + tiimari.

Jatkoimme kyläteitä pitkin kohti Ipsua ja kahta päivän ottelua.
Portman Roadille oli vanhan kokemuksen pohjalta helppo löytää, ja kun vielä kentän viereisen parkkipaikan automaattikaan ei toiminut oli olo auvoisa. Ensin kauppaan kysymään U-18 pelistä. Kysymyksemme herätti hieman ihmetystä, kunnes kaupassa ollut vanhempi herrasmies tuli apuun ja kertoi ottelun olevan Ipswichin Training Centerissä Woodbridgen tien tuntumassa. Herrasmies antoi meille paikallisen kartan, johon piirsi harjoituskentä kohdan ja opasti vielä autollaan meitä osan matkaa. Tämän jälkeen osasimme itse vaivattomasti kartan avulla merkitylle alueelle.

Kuten kuvasta näkyy, löytyi kenttä ja vaivainen koppi kentän reunamalta, muttei mitään
toimintaa, joten sanoin Päiville, että nyt ei olla oikeassa paikkaa. Ei hätää meillä on kartta ja
hieman kielitaitoa, joten kysymään.
Ensimmäinen ja toinen vastaan tullut rouva ei tiedä mitään Ipsun harjoittelukeskuksesta.
Ei hätää, näyttää olevan postin jakaja liikkeellä, joten ainakin postipoika tietää!
Eikun kysymään. Postin kantaja kertoo ettei puhu Englantia, joten yritämme muita kieliä (kun postipoika on valkoihoinen, ei tarvitse yrittää afrikan kieliä tai ranskaa mitä emme osaa - tai siis Päivi osaa näitä tutumpia kieliä). Lopulta selviää että kaveri on Venäjältä ja valitettavasti ei Eestistä, Sillä me räägimme Eesti keelt (Päivi opiskellut jo 10v). Ei saada kaverista mitään irti, joten takaisin auton rattiin ja etsintä jatkuu. Lopulta ajaetaan yhden omakotitalon pihaan, missä autoa korjaa talon isäntä (?) ja kertoo harjoituskeskuksen olevan läheisellä Rushmere St. Andrew´n alueella, jossa on ainakin 5 fudiskenttää + Rugby kenttiä.
Uusilla ohjeilla kenttä löytyy helposti ja peli onkin jo käynnissä, joten eikun kentän laidalle katsomaan ja kuvia ottamaan. Pari kuvaa ehdin ottaa, kun järjestysmies tulee anteeksippydellen valittamaan, että kuvaaminen on kielletty. Ei auta vaikka kerron olevani Suomesta eikä lehdistökorttikaan paranna tilannetta, joten ei auta kuin pakata kamera takaisin laukkuun (ja ottaa pari kuvaa vaihtopenkistä puoliajalla, kun järkkäri lähtee teelle).

Ipsun kokoonpanoakaan en saa mistään, kun ei ole otteluohjelmaa tai mitään tiedotetta saatavana, mutta itse ottelusta seuraavaa:

14/10.2006 12.00 Ipswich U-18 vs. Southampton U-18 2-2 (1-0) Match rating: 3
1-0 Nimmo 20, 1-1 White 60, 1-2 White 66, 2-2 Rhodes 90+3.
1. White 2. Williams 3. Rhodes
Tractor Boys:
Saints: Matej Rondos, Jones, Dutton-Black, James, Lancashire, Hatch, Toti, Thomson, Paterson, White, Mills (McNish 75).

Ottelun ehdottomasti paras pelaaja oli Southamptonin Jamie White, joka iski molemmat
Pyhimysten osumat toisella jaksolla. Jamie White oli jo torstaina auttanut maaleillan Pyhimysten reservit 3-2 voittoon Millwallista (tuloksesta on kyllä ristiriitaista tietoa netissä).

Taitava, nopea, molemmilla jaloilla laukova ja liukasliikkeinen White oli koko ottelun näkyvin ja paras pelaaja. Ipswichistä edukseen erottui nro 8 Rhodes ja nro 4 Williams(?). Ipsun kookas
musta targetman Trotter osottautui melko kömpelöksi.

Etenkin toinen puoliaika oli Pyhimysten näytöstä ja hyökkäävää jalkapalloa, mutta Ipsun jäätyä tappiolle panosti Traktori Pojat enemmän hyökkäykseen ja tehdyt vaihdot olivat onnistuneita. Takaa-ajo huipentui tuomarin antaman lisäajan kolmannella minuutilla, kun Tractori Pojista Rhodes laukoo tasoituksen 12 metristä vasempaan yläkulmaan ja seurat jakoivat näin pisteet.

Ottelun jälkeen Saintsin valmentaja George Prost kiitteli nuorta hyökkääjää, mutta sanoi että joukkueen on otettava opiksi tuloksesta ja on anteeksiantamatonta menettää 2 pistettä lisäajalla ja tämä olkoon opetukseksi jatkossa koko joukkueelle.
Ipsun vastaava eli Tony Humes kiitteli poika loppuun asti yrittämisestä ja varmaan onnitteli
itseään onnistuneista vaihdoista, joilla ottelun kulkua saatiin oleellisesti muutettua.


Sitten takaisin illan päänäyttämölle Portman Roadille. Aluksi kävimme syömässä läheisessä burgerissa, koska alkoi näyttää uhkaavasti sille, ettemme kohta mahdu minnekkään syömään.
Näytti olevan paikallisilla tapana mennä perheinä murkinalle ennen matsia.
Päivi lähti katselemaan kaupunkia, koska oli siihen ihastunut edellisellä kerralla ja yksi peli
päivässä riittää, joten matsiholisti joutui lähtemään yksin peliin - no ei sentään aivan yksin
sillä paikalle oli 22 580 muutakin maksanutta katsojaa + ne onnelliset jotka eivät joutuneet
maksamaan tulevasta kärsimysnäytelmästä £24.

la 14/10.2006 Ipswich Town – W.B.A. 1-5 (1-2) Match rating: 2 Yleisöäa : 22581
0-1 Kamara 29, 1-1 Perry 36 (og), 1-2 Phillips 40, 1-3 Phillips 54, 1-4 Kamara 56,
1-5 Phillips 90 + 4

Ipswich: Price, Bruce, Naylor, De Vos, Harding, Noble, Walton (Richards 78), Legwinski, Currie (Bowditch 54), Lee, Clarke.
W.B.A: Zuberbuhler; Albrechtsen, C Davies, Perry, Robinson; Gera (Ellington 87), Greening, Carter, Koumas (Quashie 80); Kamara, Phillips.
Referee : A Woolmer
1. Phillips 2. Kamara 3. Koumas

Portman Roadilla nähtiin peräti kuusi maalia, joista kaikista vastasi vierasjoukkue!
Ipsun entinen kippari Tony Mowbray eli Mogga seurasi tyytyväisenä suojattiensa otteita
Portman Roadilla, kun vierailija W.B.A vastasi, jokaisesta osumasta Baggiesien kurittaessa
Ipsua peräti 1-5. Nöyrrytyksen pääarkkitehti oli Kevin Phillips hat-trickillään ja hyvää tukea
tarjosi Diomansy Kamara kahdella osumallaan.

Ipsun ainoa osuma tuli 36. minuutilla erikoisella tavalla, kun Curtis Davies ja Billy Clarke kamppailivat pallosta ja pallo kimposi Chris Perryn kautta rp-alueen ulkopuolelta W.B.A:n omaan maaliin.

Albion aloitti ottelun vahvasti ja Jason De Vos puski kahdesti Jason Koumas vaaralliset keskitykset keskialueelle. Lisäksi Darren Carter laukoi 20 metristä ja Lewis Price venyi Ipsun maalilla torjuntaan. Dan Harding oli vaikuksissa laidallaan liukkaan Koumasin kanssa koko ottelun ajan.

Phillips oli viedä Albionin johtoon 25 minutilla lauottuaan niukasti ohi Kamaran keskityksestä. Vieraat menivätkin johtoon muutamaa minuttia myöhemmin, kun Kamara tulitti Carterin passista helpohkosti pallon Pricen selän taakse.
Ipsun onnekas tasoitus Perryn avustuksella ei kestänyt pitkään sillä Albion meni uudelleen johtoon parin minuutin päästä kun, Richard Naylor rikkoi ja Koumas' in kierteinen vapari tavoitti Phillipsin ja peli oli 1-2.

Tauon jälkeen 53 minutilla vieraat meni jo1-3 johtoon Welshin taikurin Koumasin ja unkarilaisen Geran tehtyä esityön ja Phillips puski voimalla Pricen ohi toisen osumansa.
Ottelun kurjuus huipentui tuomarin antamalla lisäajalla Phillipsin hattutempuun pelikellon näyttäessä jo 94 minuuttia (pistivät penteleet minutilla paremmaksi kun Ipsun junnut).
Eipä tainnut jäädä Magiltonille paljoa seliteltävää lehdistötilaisuuteen.

Matsin jälkeen ajettiin takaisin Colchesteriin hyvin vaitonaisena, oli se ottelun lopputulos aika
musertava, vaikka tappioon olikin osattu varautua, mutta kuitenkin 1-5 oli käsittämätön lopputulos, ja puolustuksesta ei juuri hyvää voinut sanoa. Fabian Wilnis oli oikeana pakkina puolustuksen paras pelaaja. Pricekään ei tehnyt ainuttakaan loistotorjuntaa. Puolustus uusiksi maalivahtia myöden on minun näkemys.
Auto parkkiin Osborne streetin parkkitaloon ja lohdutusta saamaan hotellihuoneesta (eikä sieltä bubista, kuten eräät). Kyllähän se unikin sitten tuli ja siellä sentään Ipsukin voitti!
Siis kannattaa nukkua!

Sunnuntai 15 lokakuuta:
Oli otteluista vapaapäivä, joten ohjelmassa oli Colchesteriin tutustumista.
Ensimmäiseksi mentiin autolla tutustumaan High Woods Country Parkin HEALTH WALKS kävely
reittiin. Suomalaisittain aika vaatimattomat kävelypolut Pohjois-Colchesterissa. Lyhyin reitti oli vain ½ mailia huonokuntoisille ja viidestä reitistä pisin 1½ mailia eli me kävelimme kaikki viisi reittiä, että saatiin edes vähän patikoida.
Englantilaiset keräsivät innolla reitin varrelta kastanjan pähkinöitä muovipusseihin kuin meillä ihmiset sieniä ikään. Lisäksi kävimme lähistön lapea ihailemassa mistä viereinen kuva. Lammella oli tällaisia kalastuslaitureita useita, bitit kun ovat onkihulluja - jopa siinä määrin että subbuteostakin on tehty onkipeli versio - Subbuteo Angling!!!

Seuraavaksi kävimme kotiseuran kauppaa ja kenttää katsastamassa, mutta portit ja kauppa oli visusti suljettu!
Takaisin keskustaan ja Colchesterin linnanpuistoa katsastamaan. Todella upea puisto jokine ja lampineen. Eniten ihmetystä herätti puistossa ollut Bowling clubin nurmikenttä. Neliönmuotoinen tasainen nurmi, jossa ainoastaan reunoilla rajat ja joka reunalla puistonpenkki! Kahdellaaa ruohonleikkurilaitteella kaksi poikaaa hinkkaamassa muutaman millin pituista nurtsia entistäkin pulimpaan kuntoon - empä ollut tiennyt mitään tällaisesta pelistä!
Sitten kävimme kaupasta ostamassa paikallisia voikkareita ym. "herkkua" ja nautimme puistolounaan auringonpaisteessa.
Seuraavaksi menimme tutustumaan Colchesterin linnaan, joka on rakennettu muinaisen roomalaisen pyhätön kivistä. Tuon pyhätönhän pisti maan tasalle Brittien kuningatar BOADICEA
v. 60 (jkr), joka henkilökohtaisesti osallistui taisteluihin tyttärensä kanssa. Roomalaiset kukistettiin,
mutta vain väliaikaisesti. Roomalaiset hallitsivat vielä pitkään Englannissa, mutta siirtivät pääkaupungin pois Colchesterista, jonnekkin periferiaan Thamesin varrelle Londonium nimiseen pikkukylään. Nykyinen Colchester on siis Englannin vanhin kaupunki ja ollut jo
ajanlaskumme alusta asti mahtava kappakeskus ja pitkään pääkaupunki. Itse Linna oli vaikuttava niin ulkoa, kuin sisältäkin, vaikka sen ulkoasu
on myöhemmin muutettu, ja ampuma-aukoista on tehty mm. ikkunoita, kun linna otettiin
asumiskäyttöön vuosisatoja sitten.
Iltapäivällä käytiin vielä katsastamassa paikallisia kauppoja ja samalla etsittiin internet kahvilaa. Pitkän talsimisen päätteeksi sellainen löytyi lähempää kuin luulimmekaan (oltiin kahdesti kuljettu ohi!). Netissä pieni veto että
Fulham voittaa Charltonin 2-1 + vielä kotimaan
tapahtumat, joista tärkein oli että KTP (siis KTP eikä kooteepee) voitti TamUn 1-0 ja sarjapaikka tuli varmistettua ja Tampereen mestaruusjuhlat siirtyi ainakin viikolla!

Lisäksi viereisestä second hand shopista löytyi Desmont Morrisin: The Soccer Tribe £1. Pakkohan se oli ostaa, vaikka kielitaito riittää juuri ja juuri kuvien katseluun!

Kävimme vielä siirtämässä Corsamme rautatieasemalle, koska aamulla aikainen herätys ennen Osborne streetin parkkitalon avaamista.

Illalla käytiin vielä hotellin respalle sanomassa, että lähdemme aamulla aikaisin, joten voidaanko saada aamupala aineet huoneeseen, mutta aamupala luvattiin kyllä ilman puuroa ja muita keitoksia ruokasaliin. Sitten tavaroiden pakkaaminen aamua varten valmiiksi. Unta palloon ei meinannut taaskaan saada, kun oli tiedossa aikainen herätys ja vaimon lähettäminen takaisin
kylmään suomeen, kun itse jäin vielä hulluudessan jalkapalloa vaattaamaan!


Maanantai 16/10-06:
Aamun valkenemisesta ei ollut tietoakaan kun herättiin hieman ennen klo 5. Aamutoimet ja tavarat messissä lähdettiin respaan kysymään sitä luvattua aamupalaa. No eihän sitä tietenkään ollut saatavissa, joten asemalle autoa hakemaan varttia ohjelmoitua aikaisemmin.
Kasteen kostea Vauxhall Corsa odotti ainoana autona parkkipaikalla, joten siihen oli tyytyminen vaikka olimme Rolls Roycen luvatussa maassa.
Siis Corsan nokka kohden Stamstedia. Matkan teko tuntui hitaalta pimeässä. Liikenne oli ihmeen vilkasta ja britit painelivat säälittä turisteista ohi kuin virossa ikään.
Lopulta saavuttiin lentoasemalle, jossa jouduin pikaisesti hyvästelemään Päivin, koska asemallakin parkkimaksu oli kohtuuton (vieressä tumma rouva kävi maksuautomatillaa kiivasta keskustelua 30 punnan parkkimaksustaan).
Tämän jälkeen olin yksin reissussa Päivin onnentoivotusten kera, varusteena huono kielitaito ja vailla kartturia.
Tein nopean matkasuunnitelman kartan avulla ja päädyin ottamaan tavoitteeksi Eppingin
(siis ihan eppistä että jouduin yksin jatkamaan reissua, kun Päivin oli palattava opetuksen pariin). No eikun menoksi pienessä jännityksessä kohden seikkailuja (ei sikailuja).

M25 oli jälleen Corsan alla, ja tienviittoja tutkaillessa olin törmätä ”vastaantulevan” rekan
perään – kun rekka hiljensi salakavalasti vauhtia minun tavatessa epätoivosesti Eppingin opasviittaa - mutta onneksi refleksit toimi ja hätäjarrutukseltakin vältyttiin, joten Corsa ei lyhentynyt enkä minä levinnyt.. Opin tästä sen että älä tavaa vaan vilkuile sekä eteen, että sivuille ja etten ole yksin maailmalla vaikka Päivi onkin matkalla suomeen.

Eppingiin osasin ajaa ilman ainuttakaan harharetkeä – vau. Ensimmäiseksi menin Epping FC;n jalkapallokentälle, mutta autoa en sinne voinut hylätä, koska portti suljetaan yöksi, jolloin oli tarkoitus palata Fulhamin valloitusretkeltä.

Kuvassa Eppingin jalkapallokenttä. Sanoisin että
melko epistä, ettei autoa voinut jättää kentän parkkipaikalle. No hyödynsin kuitenkin kentän
huoltorakennuksen toilet-palveluja.

Käänsin Corsan nokan kohden Chelmsfordiin vievää tietä ja pian kohdalle osui lottovoiton (kolme ja varanumero) tavoin Eppingin sairaala, jonka parkkiin jätin auton koko vuorokaudeksi vaivaisella punnalla! Ennen auton hylkäämistä aterioin autossa banaania, ruisleipää, juustoa ja sipsejä kyytipoikana pullotettu vesi.
Hylättyäni auton otin konoset käyttöön ja suuntasin askeleet kohti Eppingon metroasemaa.
Jouduin konostelemaan koko kaupungin halki päästäkseni metrolle.

Eppingissä oli jotkut markkinat menossa, mutta
en jäänyt sitä ihmettelemään, vaan jatkoin matkaa
kohden asemaa!

Asema oli odotetusti kaupungin toisella laidalla ja maan tasalla. Metroasemalla ystävällinseltä virkailijalta kyselin mikä olisi edullisin tapa matkustaa, kun palaan illalla takaisin ja olen menossa Putney Bridgelle. Virkailija kehoitti ostamaan meno-paluulipun, jota saisi käyttää vain yhteen edestakaiseen matkaan ja hinta oli 8£. Virkailija paineli vielä puolestani automaatin näppäimet, kun ojensin hänelle 10£ setelin – kiitin ja nousin juuri asemalle tulleeseen metrojunaan. Matka kolisevassa metrossa sujui joutuisasti ja hyppäsin pois kyydistä Notting Hill gate asemalla, ja jatkoin metroasemalla alaspäin päästäkseni
Wimbledoniin matkaavaan metroon ja se löytyikin vaivattomasti ja en ehtinyt edes pysähtyä
kun metro jo saapui, joten pääsin kommelluksitta Putney Bridgelle, missä tsiikasin aseman
ulkopuolella tolpassa olevaa paikallista lontoon osa-aluekarttaa ja löytyihän se FFC Thamesin
varresta niinkuin Veikkaajan käsikirjana ohjeessakin oli. Joten otin taas konoset käyttöön ja
tepastelin FFC:n stadionille Craven Cottagelle.


Stadionia en päässyt sisäpuolelta vilkaisemaan, kun en sitä kehdannut kysyä, mutta eräs mies otti valokuvan minusta stadionin edustalla ennekuin menin köyhtymään 25£ verran ticket officeen ja kehumaan olevani suomesta. Olin ihan unohtanut että Niemen Ana pelaa Fulhamissa, joten kyllä noita suomalaisturisteja varmasti riittää Craven Cottagelle.

Konostelin takaisin Putney Bridgelle, ja mietin mitä tekisin kun aikaa oli tuhlattavaksi reilun työpäivän verran, joten päätin suoriutua ”50 kilomerin olympiakävelystä” eli suuntasin mononi kohden Lontoo cityä kohteena urheiluasusteliike Lillywhite ja sen lähellä oleva kirjakauppa!
Karttaa minulla ei ollut (metrokartasta ei paljona apua ollut),
joten päätin pelata varman päälle ja mennä pitkin Thamsin
kävelyreittiä - Thames bathia.

Matkalla tein yllättävän havainnon. Thamesin lillui sininen jalkapallo! Kaikki on näemmä mahdollista, tässä jalkapallohullussa maassa!?! Näin Thameskin oli saanut osansa, eli olikohan kuvan pallo päässyt karkuun Fulhamin vai Chelsean harjoituksista (?), kun kyseisten joukkueiden kotikonnuilla oltiin.

Pallo lilluu Thamesissa, eikä ketään vesipotku- palloilijaa näkynyt mailla eikä halmeilla, suosta nyt puhumattakaan (suo siellä vetelä täällä, terveisiä Hyrynsalmelle).

Lisäksi alueella voi olla välillä melkoisen kuumat oltavat, joten onhan tämäkin asema silloin tarpeen. Ja kuinka ollakkaan Chelseaanko tällä pakulla tavaroita roudataan?









Kaikki eivät asu kuten Mohamed al-Fayed tai Roman Abramovitš vaikka ollaankin kuuluisassa
Chelsean kaupunginosassa.












Lontoon ihmeisiin kuuluu nykyään myös vapaana lentävät ja lisääntyvät papukaijat, mutta
suomalaisittain vihettävä näky oli myös nämä ”suomenjoutsenet”.


Matkalla näkyi kaikenlaisia lontoon ihmeitä, mutta lopulta pääsin päämäärääni tuhlaamaan
puntia pelipaitoihin. Ikävä kyllä kaupasta en tehnyt mitään viime kerran Millwall peliasun
löytöön verrattavaa ostosta, mutta tulihan taas kerran ostettua Newcastlen paita, mutta
tällä kertaa omaan paitakokoelmaan, lisäksi ostin Blackburnin ja Evertonin paidat,
vaikka ne eivät ns. suosikkeihin lukeudukkaan, etenkin kun Shefkin lähti ”burkista”
kotkiin. Valitettavasti Lillywhitesta ei löytynyt mitään kunnollisia peliasuja, kuten Notts Countya, Barbsley, Lincolnia, Scunthrpea jne. joten siirryin seuraavaan ostoparatiisiin.

Kirjakaupasta ostin uusimman Rothmansin 15£:lla ja sitten rupesin vaeltamaan takaisin kohden Putney Bridgea - Putney on hyvä nimi, aikanaan postimies Trevor Putney oli suosikkipelaajani Ipsussa ja ennenkaikkea subbuteossa, jossa Putney sai lisänimen puujalka Putney loukkaantumisen jälkeen, kun sen jalat (tässä tapauksessa nimenomaan sen eikä hänen) korjattiin pikaliimalla ja puutikulla pelikuntoon.
Paluumatkalla kävin kaupassa ostamassa pika-aterian eli englantilaisia sandwichin ja hedelmiä, sekä kyytipojaksi vettä (kuten tarkkaavainen lukija huomaa, tälläkään reissulla ei käydä kertaakaan pubissa eikä nautita promillejuomia). Olympiamaratonini seuraava etappi oli matkavarrelle osunut divari, jonne päätin poiketa katsomaan löytyykö mitään ostettavaa soccer osastolta. Löytyihän sitä ja ihan kohtuu hintaan. Löydöistä paras oli vuonna 1955 (minähän olin jo silloin syntynyt ja Chelsea otti ekan mestaruuden) ilmestynyt
Tommy Lawtonin elämänkerta MY TWENTY YEARS OF SOCCER. Lisäksi kukkaroni köyhdytti
The Timesin (!) Football Yearbook 2003-04 ja yllätys yllätys ostin kuin ostinkin Manchester Unitedin Official Yearbook 2002 opuksen (terveisiä Jyrille, Roopelle, Tumelle ym. ManU miehille).
Sitten istahdinkin puiston penkille tutkimaan tekemiäni löytöjä ja ennen kaikkea lepuuttamaan
konosia.
Loppumatkasta aloin olla todella uupunut joten pötkähdin pitkäkseni Thamesin rannalla olleelle penkille paikallisen hobon tyyliin. Siinä siemailtuani viimeiset persikat ja vedet vaihdoin päälle Fulhamin paidan jota koristaa Luis Boa Morten henkilökohtaisesti minulle antama nimmar ja sitten ylpeänä konostelemaan stadionille ja Hammersmithin päätykatsomoon, jossa istumapaikkani oli cc 151.
Kohta kentälle tepasteli herrasmies nimeltä Mohamed al-Fayed ja yleisö antoi raikuvat aplodit Harrolds tavaratalon omistajalle, jolla on suomalainen vaimo, ja sattumoisin tämän kotijoukkueen omistaja – tai ehkei ihan sattumoisin.
Pelaajatkin saapuivat tämän jälkeen stadionille lämmittelemään ennen peliä itseään ja
yleisöä. Kukapa muu, kuin Niemen Ana tupsahti siihen nokkani alapuolelle alkuverryttelyyn ja vasta silloin tuli mieleen, että täällähän on suomalaisväriäkin kentällä ja sentää yksi fani Antin kotimaastakin on paikalla. Tarina jatkuu seuraavassa osassa .....